
Itähelsinkiläinen,
teologi ja
kaakkoismurteiden puolustaja
Olen syntynyt Lappeenrannassa vuonna 1996. Olen viettänyt suuren osan ajastani Itä-Suomessa, Lieksassa ja Lappeenrannassa. Helsinkiin muutin töiden ja opintojen perässä vuonna 2017 ja täällä olen vaikuttanut siitä lähtien.
Parhaillaan olen valmistelemassa teologian ja uskonnontutkimuksen opintojani Helsingin yliopistossa. Opinnoissa olen keskittynyt kirkkososiologisiin kysymyksiin.
Miksi haluan vaikuttaa?
Lappeenrannan nuorisovaltuuston toiminnassa tutustuin nuorten osallisuus- ja vaikutusmahdollisuuksiin sekä toimijoihin ympäri Suomen. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitossa olen päässyt toimimaan paikallisena kouluttajana, piirin puheenjohtajana ja liittohallituksen jäsenenä. Vuonna 2017 toimin Suomen Nuorisovaltuustojen liiton 2. varapuheenjohtajana.
Miksi opiskelen teologiaa?
Rippikoulun ja isosvuosien kautta suhde kirkkoon ja sen toimintaan alkoi syventymään. Samaan aikaan minulla heräsi kipinä teologian opintoihin. Kirkon jäsenyys ja henkilökohtainen usko ovat minulle tärkeitä. Haluan kehittää kirkkoa entistä moniäänisemmäksi ja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijaksi.
Miksi valitsin Keskustan?
Keskustalaisessa linjassa minulle on tärkeää se, että yhteiskunnassa ihminen on vapaa asumaan, opiskelemaan ja tekemään töitä vapaasti taustoista huolimatta. Yksilön vapauksien lisäksi meillä on velvollisuus pitää huolta toinen toisistamme, yhteiskunnasta ja ympäristöstä. Keskustalaisessa politiikassa minua kiinnostaa yhteiskunnallisten kysymysten ratkaiseminen sivistyksen ja edistyksen kautta.
Luottamustoimeni
Keskustaopiskelijat (2020-21)
Vuonna 2020 toimin liittohallituksen jäsenenä vastaten järjestöllisestä kehittämisestä ja osastotyöstä. Vuonna 2021 toimin liiton 2. varapuheenjohtajana vastaten strategia- ja osastotyöstä.
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto
(2016 – 2017)
Vuonna 2016 toimin liittohallituksen piirivastaavana ja vuonna 2017 liiton 2. varapuheenjohtajana. Varapuheenjohtajana vastasin piiri- ja edunvalvontasektorista sekä viiden maakunnan alueella järjestetystä maakuntarundista.
Etelä-Karjalan Keskustanuorten johtokunnan jäsen
(2016 – 2018)
Sammonlahden seurakuntaneuvoston jäsen ja Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston varajäsen (2015 – 2017)
Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton Kaakkois-Suomen piirin hallituksen jäsen (2014) ja puheenjohtaja (2015)
Työkokemukseni
Teologiharjoittelija, Turun Henrikinseurakunta (3-4/2023)
Myyjä, Alko (2020-)
Palvelupisteen myyjä, Stockmann Itis (2018-20)
Vs. nuorisotyönohjaaja, Sammonlahden seurakunta (9-10/2018)
Järjestösihteeri, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto (2-4/2018)
Teolliset ja kassat-osaston myyjä, Stockmann Herkku Itis (2017-18)
Kesäteologi, Sammonlahden seurakunta (2018, 2019, 2020, 2021)
