Ensimmäinen vuoteni seurakuntaneuvoston jäsenenä

Ensimmäinen vuoteni seurakunnan luottamushenkilönä on nyt takana, joten nyt on oivallinen aika käydä läpi viime vuotta. Ensimmäisessä seurakuntaneuvoston kokouksessa minut valittiin seurakuntaneuvoston valmisteluvaliokuntaan, joka toimii seurakuntaneuvoston kokouksia valmistelevana toimielimenä. Valmisteluvaliokunnan tavoitteena on tukea sekä kirkkoherran että seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajan toimintaa.

Ensimmäisen vuoden aikana on järjestetty kymmenen seurakuntaneuvoston kokousta ja valmisteluvaliokunnan kokousta. Näistä kokouksista olen osallistunut yhdeksään seurakuntaneuvoston kokoukseen ja kahdeksaan valmisteluvaliokunnan kokoukseen. Kokousten lisäksi olen osallistunut seurakuntayhtymän strategiatyöhön liittyneeseen tulevaisuuspäivään sekä luottamushenkilöiden kesätapaamiseen. Erityisesti seurakuntayhtymän tulevaisuuspäivä oli vasta-aloittaneelle luottamushenkilölle opettavainen kokemus.

Kokouksissa olemme käsitelleet seurakunnan toimintaan liittyviä asioita, kuten esimerkiksi toiminnansuunnittelua, kolehtisuunnitelmia ja rekrytointeja. Myös seurakuntayhtymältä on tullut seurakuntaneuvoston pöydälle yhteisiä asioita, kuten budjetista ja strategiasta päättäminen. Näiden lisäksi yhtenä isoimmista asioista on ollut seurakunnan keskialueen toimitilat. Puheenvuoroissani olen huomioinut muun muassa diakoniatoiminnan turvaamisen sekä nuoret aikuiset.

Herttoniemeläisiä puhuttanut Herttoniemen kirkon kunto on puhuttanut tänäkin vuonna. Jouduimme luopumaan Herttoniemen kirkosta sen huonon kunnon ja käyttökelvottomuuden vuoksi. Loppuvuodesta jouduimme myös luopumaan Herttoniemen kirkon väistötilasta Laiturista, sillä tila ei palvele riittävän hyvin seurakunnan tarpeita eikä tila ole täysin esteetön ja saavutettavissa. Korvaavien tilojen selvitystyö on edelleen käynnissä sekä meillä että Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöosastolla. Herttoniemi tarvitsee oman seurakuntatilan diakoniavastaanottoineen, mutta päätökset uusista tiloista on oltava harkittuja.

Työt jatkuvat, joten tästä on hyvä jatkaa kohti vuotta 2024. Alkuvuoteni seurakunnan luottamushenkilönä käynnistyy kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalien merkeissä. Olen ehdolla Tulkaa kaikki -listalla, sillä haluan edistää kirkkomme yhdenvertaisuutta ja dialogisuutta sekä kehittää kirkkoamme kohti 2030-lukua. Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaaleissa äänioikeuttaan voivat käyttää vain kirkon luottamushenkilöt tai papisto, mutta otan mieluusti vastaan evästyksiä vaalien osalta.

Jatketaan keskustelua ja palaillaan asiaan!

Jätä kommentti