
Viime maanantaina kuulimme ilouutisen Meritullinkadulta. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen sanoin “linja korkeakoulupolitiikassa on muuttunut” ja keskittämisen aika on päättynyt. Viimeisten vuosikymmenten aikana korkeakoulupolitiikka on perustunut isompien yksiköiden perustamiseen, profiloitumiseen ja sivupisteiden karsimiseen (Helsingin Sanomat 8.1 1.2021). T avoitteena on ollut vastata huippuyliopistojen väliseen kilpailuun. Niin, huippuyliopistojen. Uutisessa mainittu korkeakoulupolitiikan hajautetun mallin kritisointi perustui ainoastaan yliopistoihin eikä ammattikorkeakouluja mainittu lainkaan.
Hajautetun mallin mukaista korkeakouluverkkoa käsiteltäessä ei saa unohtaa
ammattikorkeakouluja. Duaalimallin mukainen korkeakouluverkkomme koostuu sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista. Sekä yliopistoja että ammattikorkeakouluja toimii eri kampuksilla, joka lisää koulutuksen saavutettavuutta. Koulutuksen saavutettavuuden parantaminen tähtää tieteen ja tutkimuksen lisäksi myös työelämään, esimerkiksi korkeakoulutetun työikäisen väestön lisäämiseen. Vuoteen 2030 mennessä suomalaisista 25-34-vuotiaista vähintään puolet tulee olla korkeastikoulutettuja.
Korkeakoulutettujen määrän lisääminen tarvitsee hajautettua korkeakouluverkkoa. Opiskelijalla tulee olla mahdollisuus opiskella haluamaansa alaa lähellä kotikuntaansa ja korkeakouluverkkomme tulee tukea eri maakuntien työllisyyttä. Kaikki maakunnat tarvitsevat osaamista ja se on elinehto alueiden elinvoimaan.
Maakunnan maakuntakeskusten, korkeakoulujen ja elinkeinoelämän tulee toimia tiiviisti yhteistyössä korkeakouluopiskelijoiden kanssa ja luoda urapolkuja, joilla valmistuvat korkeakouluopiskelijat jäävät opiskelupaikkakunnille. Yliopistokeskuksista on myös luotava olemassa olevien korkeakoulujen tasavertaisia kampuksia, joissa järjestetään opetusta ja tutkimusta alueiden tarpeiden mukaan.
Opiskelijajärjestön edustajat harvoin kehuvat ministereitä, mutta tällä kertaa on tehtävä poikkeus. Kiitos ministeri Kurvisen, keskittämisen aika on ohi. Nyt on aika hajauttaa. Keskittäjät vain menköhöt merten taa parkumaan.